Petri Minkkinen Tutkijan näkökulmia ja ehdotuksia

Mitä uudistettiin kun Pohjois-Amerikan vapaakaupasta neuvoteltiin?

  • Presidentti Porfirio Díaz vuonna 1906 (F.L. Clarke, AGN, C de M).
    Presidentti Porfirio Díaz vuonna 1906 (F.L. Clarke, AGN, C de M).
  • Francisco I. Madero vuonna 1911 (F.L. Clarke, AGN, C de M).
    Francisco I. Madero vuonna 1911 (F.L. Clarke, AGN, C de M).
  • Vallankumouksen naistaistelija (MRRM, Puebla).
    Vallankumouksen naistaistelija (MRRM, Puebla).
  • Yhdysvaltalaiset interventiojoukot Veracruzissa (E. Melhado, AGN, C de M).
    Yhdysvaltalaiset interventiojoukot Veracruzissa (E. Melhado, AGN, C de M).
  • Kansalaisnäkemys presidentti Carlos Salinasista (Veracruz, 6/2000, PM).
    Kansalaisnäkemys presidentti Carlos Salinasista (Veracruz, 6/2000, PM).
  • Intiaaninaiset tukimarssilla Ciudad de Méxicossa (16.6.2006, PM).
    Intiaaninaiset tukimarssilla Ciudad de Méxicossa (16.6.2006, PM).
  • Andrés Manuel López Obrador (AMLO) (Querétarossa, 21.6.2006, PM).
    Andrés Manuel López Obrador (AMLO) (Querétarossa, 21.6.2006, PM).
  • Enrique Peña Nieto ja AMLO, Palacio Nacional, C de M (20.8.2018, AMLO).
    Enrique Peña Nieto ja AMLO, Palacio Nacional, C de M (20.8.2018, AMLO).
  • Donald Trump ja Peña Nieto (Hampuri, G-20, 7.7.2017, U.S. Mission to Mexico).
    Donald Trump ja Peña Nieto (Hampuri, G-20, 7.7.2017, U.S. Mission to Mexico).
  • Trump toivottaa Justin Trudeaulle hyvää kotimatkaa (13.2.2017, EOP of US).
    Trump toivottaa Justin Trudeaulle hyvää kotimatkaa (13.2.2017, EOP of US).
  • Nafta- eli nyt USMCA-/T-MEC-maiden liput (31.8.2018, U.S. Mission to Mexico).
    Nafta- eli nyt USMCA-/T-MEC-maiden liput (31.8.2018, U.S. Mission to Mexico).

USA, Meksiko ja Kanada neuvottelivat uuden Naftan/Tlcanin. Tässä artikkelissa selitän 1) Naftan historiallisen taustan etenkin Meksikon ja USA:n suhteiden valossa ja 2) alkuperäisen Naftan ”tosiolemuksen” ja vaikutukset. Sitten tarkastelen 3) uudelleenneuvotteluja ja niiden tuloksia. Lopussa pohdiskelen 4) entäpä jos -tyyliin.

Nafta/Tlcan -sopimus on ajankohtainen, koska Yhdysvaltain presidentti Donald John Trump taipui siihen, että lakkauttamisen sijaan se neuvotellaan uusiksi Meksikon ja Kanadan kanssa. Tavoitteena oli sopimus, joka olisi enemmän Yhdysvaltain etujen mukainen.

Tämä lähtökohta oli ja on ongelmallinen, koska Nafta-sopimus oli alun perinkin laadittu palvelemaan yhdysvaltalaisia etuja. Tosin vain osa yhdysvaltalaista ja sikäläisistä etupiireistä hyötyi siitä, nyt Trump halusi saada sen palvelemaan myös yhtä osaa, joka kärsi siitä aikaisemmin.

Uusi Nafta syntyi syyskuun lopussa kun Yhdysvallat ja Kanada solmivat uuden sopimuksen. Meksiko ja USA pääsivät yhteisymmärrykseen jo elokuussa. Sopimuksesta tuli lopulta kolmikantainen, eikä vain kahta Yhdysvaltain kanssa tehtyä sopimusta.

Sopimus sai uudet nimet ja lyhenteet, mutta muutamia tärkeitä poikkeuksia lukuun ottamatta se on edelleen lähinnä uusi Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus Nafta/Tlcan. Uusi nimi ei sisällä termiä Pohjois-Amerikka vaan se koostuu jäsenmaiden nimistä.

Uusi sopimus pitää vielä ratifioida jokaisessa jäsenmaassa, eikä se etenkään Yhdysvaltain marraskuisen välivaalituloksen takia ole varmaa.

Tosiasiassa suurimpia alkuperäisen Naftan häviäjiä olivat Meksiko ja valtaosa meksikolaisista – tosin eräällä pidemmän tähtäimen varauksella, jonka kirjoitan auki kirjoitukseni lopussa. Voisiko uusi Nafta parantaa tämän myönteisemmän kehityskulun mahdollisuutta, vai…

Meksikolaisten sivistäminen ja taltuttaminen

Yhdysvaltain-Meksikon vuosien 1846–1848 sodan myötä USA valloitti Meksikon ja saattoi lähes valmiiksi 1800-luvun alkupuolelta toteutetun alueellisen laajentumisensa entisen Uuden Espanjan alueille. Silloin pohdittiin, pitäisikö valloitus hyödyntää niin, että koko Meksiko annektoidaan.

Vain osa naapurimaasta annektoitiin. Vallalle pääsi kutsumuskohtalo-oppi (Manifest Destiny), jonka tunnetuin, vaan ei ensimmäinen, esittäjä oli lehtimies John O’Sullivan. Oppiin sisältyi ajatus, että meksikolaiset eivät ole vielä kypsiä itsehallintoon ja demokratiaan.

Heidät on siis saatettava kaupallisen sivilisaation piiriin tukeutumalla taloudelliseen penetraatioon, jonka tarjoama moraalinen kasvatus vähitellen opettaisi heidät kunnioittamaan ja arvostamaan Yhdysvaltain instituutioita ja kasvamaan sen perustus­lain alaisuuteen.

Tavoitteessa onnistuttiin hyvin, siltä osin, että yhdysvaltalaiset saavuttivat valta-aseman Meksikon talouselämässä – eurooppalaisten valtioiden ottaessa omat ja jopa dominoivat alakohtaiset siivunsa kenraali José de la Cruz Porfirio Díaz Morin autoritaarisella hallintokaudella vuosina 1876–1910.

Porfiriaton loppuaikoina presidentti Díaz alkoi siirtyä kohti taloudellista nationalismia eli maansa taloudellista itsepuolustusta. Tämä ei miellyttänyt Yhdysvaltoja ja Díaz sai niskoilleen sekä hänen hallintoonsa kyllästyneen oman kansansa, sen valtapiirien osien että gringojen vihat.

Meksikon vallankumouksen (1910-) alun pääprotagonisti oli Francisco Ignacio Madero González. Díaz myös suosi englantilaista Weetman Dickinson Pearsonia öljynkäyttö­oikeuksien jaossa. John D. Rockefellerin Standard Oil tukikin maderistista vallankumousliikettä.

Vallankumouksen jälkeen Meksikoon syntyi vuonna 1929 eri sektoreita yhdistävä vallankumouksen puolue. Siitä tuli uusi valtapuolue, jonka lähes yksinvaltainen valtakausi päättyi vasta vuonna 2000, jolloin se oli nimeltään Institutionaalinen vallankumouspuolue (PRI).

Valtapuolueen on nähty kehittyneen eräänlaiseksi kovan ja epädemokraattisemman linjan sosiaalidemokraattiseksi puolueeksi. Se oli myös antikommunistinen, mutta tavanomaista eurooppalaista kansainvälistä sosiaalidemokraattista puoluetta nationalistisempi.

Tämä yleislinja tuli jatkumaan aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Puolueen vaihtelevia painotuksia on selitetty niin sanotulla heiluriliiketeorialla; valtapuolue kallistui eri presidenttien kausilla joko vasemmalle tai oikealle, kotimaisten ja kansainvälisten tarpeiden mukaisesti.

Meksiko pystyi muuttamaan alueellisen järjestyksen sääntöjä aina Lázaro Cárdenas del Ríon kauden (1934–1940) ja vuosien 1939–1945 suursodan loppuun saakka. Hänen kansallistamistaan öljyvaroista tuli pysyvä kansallisen itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden ikoni.

Sitä se on myös Meksikon tulevalle presidentille, kansallisesti suuntautuneelle vasemmistolaiselle presidente electo Andrés Manuel López Obradorille (AMLO).

USA taipui 1940-luvun loppuun mennessä hyväksymään Meksikon ja muun Latinalaisen Amerikan tuontisubstituutiopolitiikan. Yhdysvalloissa tajuttiin, että myös tullimuurin taakse Meksikoon sijoittuneet yhdysvaltalaisyhtiöt hyötyivät tuontisubstituutiosta eli tuontihyödykkeiden korvaamisesta kotimaassa tuotetuilla hyödykkeillä.

Toisaalta myös kotimaisten kapitalistien ja heidän etujensa arvostus lisääntyi Meksikossa 1950-luvulla; heidät rehabilitoitiin eli he saivat vallankumouksen ja etenkin sen jyrkimmän retoriikan jälkeisen arvon- ja kunnianpalautuksen. Yleisemminkin elettiin kansallisen, mutta asteittain uudelleen kansainvälistyvän kapitalismin aikakautta.

Sisäpoliittisessa retoriikassa kotimaisia kapitalisteja yhä arvosteltiin, mutta tosiasiallisesti heidän etujaan ajettiin sillä edellytyksellä, että he hyväksyivät valtapuolueen poliittisen valta-aseman. Osaltaan tämä liittyi myös siihen, että maan presidentit ja puolueen kaaderit olivat jo pidemmän aikaa rikastuttaneet myös itseään.

Siitä lähtien Meksiko ja Yhdysvallat ja niiden taloudet ovat jälleen asteittain integroituneet toisiinsa. Kanadan ja Meksikon välinen kauppa on ollut ja on vähäisempää. Toisaalta Meksikon ja Kanadan poliittisesta yhteistyöstä – USA:n ylivallan patoamisesta – tuli Naftan alla tärkeää.

Työvoiman liikkuvuus, maquiladorat ja ”globalisaation” käynnistyminen

Monet meksikolaiset lähtivät etsimään töitä USA:sta jo 1800-luvun lopulla ja 1900-luvulla heitä aika ajoin myös palautettiin suurin määrin. Suursodan aikana vuon­na 1942 solmittiin Bracero-sopimus, joka mahdollisti meksikolaisten siirtotyöläisten luvallisen työnteon Yhdysvalloissa.

Sopimusta jatkettiin monta kertaa vuoteen 1964 saakka, vaikka siirtotyöläisyyden vaikutuksia myös kritisoitiin niin USA:ssa kuin Meksikossa. Vuonna 1965 Meksiko esitti suunnitelman rajaseudun teollistamises­ta ulkomaisten yritysten työvoimainten­siivisillä kokoonpanotehtailla (maquiladoras).

Yhdysvaltalaisten yritysten kansainvälistymistä kannustettiin vuosien 1939–1945 suursodan jälkeen. Se, mitä kutsutaan ”globalisaatioksi”, käynnistyi maquiladorien myötä – tosin myös Etelä-Koreaa on tarjottu globalisaation käynnistymispaikaksi.

Vanhan ja uuden järjestyksen kriisit, dollarimiljardöörit ja ”Nafta-kuntoon” saattaminen

Sekä tuontisubstituutiopolitiikka että sotien jälkeinen raha- ja finanssipoliittinen Bretton Woods-järjestelmä ajautuivat kriisiin 1960–1970-lukujen taitteessa. USA:n taloudellisten ja poliittisten voimien ja meksikolaisten kapita­listen yhteistyö tuki tuontisubstituutiopolitiikan murentamista.

Meksiko ajautui ja ajettiin toistuvien talouskriisi-devalvaatioiden kierteeseen, jotka jatkuivat myös Naftan voimaanastumisen (1994) jälkeisen peso- tai tequilakriisin myötä. Maan työvoimasta tuli dollarihinnoin naurettavan halpaa. 1960–1970-luvuilta lähtien köyhtyivät etenkin köyhät, vuonna 1982 alkoi myös maan varsin laajan keskiluokan dramaattinen köyhtyminen.

Samalla Meksikoon syntyi uusi dollarimiljardöörien ryhmä – usein kohdennettujen yksityistämisten myötä, kuten ex-Neuvostoliiton oligarkkien tapauksessa. Meksikon ja Venäjän vallankumoukset olivat hyvin erityyppisiä, mutta kumpikin edusti irtiottoa silloisesta maailmantaloudesta.

Talouslehti Forbesin vuoden 1994 dollarimiljardöörilistalla oli 24 meksikolaista. Peso-kriisin tuottama devalvaatio pudotti 14 heistä listalta ja vuonna 1995 heitä oli enää 10. Vuonna 2015 heitä oli ilmeisesti ennätysmäärä 31 ja jälleen taantuma puolitti luvun vuoden 2018 lukuun 16.

Meksikoa muokattiin ”Nafta-kuntoon”. Se tehtiin Yhdysvaltain kahdenvälisen politiikan jatkeena toimineiden IMF:n rakennesopeutusohjelmien ja GATT-sopimuksen kaupanvapautta­mistoimenpiteiden sekä pääomamarkkinoiden vapauttamisen avulla.

Naftan solmiminen ja eräitä sen vaikutuksia

PRI:n ehdokas Carlos Salinas de Gortari valittiin presidentiksi vuoden 1988 vilpillisissä vaaleissa – asia tiedettiin ulkomailla, mutta siltä suljettiin silmät. Vielä vaalikampanjansa aikana Salinas ei pitänyt Pohjois-Amerikan yhdentymisprosessia keskeisimpänä asiana.

Mieli muuttui kun heräsi pelko siitä, että Itä-Euroopan jälleenrakennusprosessi imisi pääosan kansainvälisistä pääomis­ta. Salinasin hallinto ryhtyi tavoittele­maan samantyyppistä vapaakauppasopimusta, jonka Yhdysvallat oli solminut Kanadan kanssa vuonna 1988.

Monelle meksikolaiselle oli vaikeata hyväksyä ajatus integroitumisesta perinteisen vihollismaan USA:n kanssa. Autoritaarinen hallinto ei kysynyt heidän mielipidettään ja 10.6.1990 presidentit George Herbert Walker Bush ja Salinas de Gortari käynnistivät muodolliset neuvotte­lut.

Trilateraaliset neuvottelut alkoivat 5.2.1991 kun pääministeri Martin Brian Mulroneyn johtama Kanada tuli mukaan. Nafta-sopimus allekirjoitettiin 17.12.1992. USA:n kongressi ei ratifioinut sopimusta ilman opposition ja kansalaisjärjestöjen vaatimia työvoimaa ja ympäristöä koskevia rinnakkaissopimuksia, joita koskevat neuvottelut saatiin päätökseen 13.8.1993.

Meksikolta vaadittiin, ja se joutui tekemään monia myönnytyksiä, muun muassa petrokemianteollisuuden, kaivosteollisuuden ja maaperän hyödyntämisen suhteen; Lázaro Cárdenasin toteuttama öljyvarojen kansallistaminen haluttiin murentaa. Kanada oli menettänyt suvereniteettinsa luonnonvarojen ja osin öljynviennin suhteen jo aikaisemmin.

Tammikuussa 1992 sovittiin finanssi-instituutioiden avaamisesta yhdysvaltalaisille sijoituksille. Meksiko vastusti sitä, koska USA:n lait eivät sallineet pankkien liittovaltion laajuista toimintaa, eivätkä sitä, että pankit omistavat pörssivälitystoimistoja tai vakuutusyhtiöitä – Meksikon ja Kanadan lait sen sijaan sallivat.

Vuonna 1994 alkanut peso-kriisi nopeutti Meksikon finanssimarkkinoiden avaamista, ja viimeisteli tien pankkien ajautumiselle ulkomaiseen omistukseen lähes täysin. Edes Suomen surkeasti hoidettu 1990-luvun pankkikriisi ei tuottanut niin totaalista tuhoa.

Naftaa kritisoitiinkin siitä, että kauppasopimuksen sijaan se on ”tosiolemukseltaan” investointisopimus; sen 11. artiklan säädöksiä pyrittiin edistämään myös kaatuneen Monenkeskisen investointisopimuksen (MAI) puitteissa. Kaupan osalta Meksikon vienti on ollut ja on pääasiassa yhdysvaltalaisten ja muiden ulkomaisten maquiladorien vientiä Yhdysvaltoihin.

Maataloussektorin kehitys

Vallankumouksen jälkeen Meksikon maataloutta uudistettiin alkuperäiskansojen yhteisöllisen ejido-järjestelmän pohjalta – sittemmin järjestelmä korruptoitui ja vajosi klientelismiin, jonka avulla PRI kontrolloi ejidoja ja siten myös alkuperäisväestön elämää.

Meksiko saavutti 1940-luvulle tultaessa maataloustuotteiden omavaraisuuden ja maatalous tuotti välituot­teita myös maan teollisuudelle. Maataloustuotteiden viennistä tuli tärkeä osa maan vientiä. Olosuhteet muuttuivat ja 1970-luvulle tultaessa Meksiko joutui tuomaan jopa peruselintarvikkeita. Suuntautuminen va­paakauppaan heikensi tilannetta entisestään.

Cárdenasin kauden jälkeen maatalouden kehittäminen kohdistui enemmän yksityisen pienviljelyn sekä vientiin suuntautuneen ja usein keinokastelua hyödyntäneen maataloussektorin tukemi­seen.

Vapaakaupan myötä maatalouden painopiste siirtyi 1980-luvulta lähtien yhä enemmän yksityissektorin suuntaan ja se myös pakotti maanviljelijät kilpailemaan Yhdysvaltain pääomavaltaisen ja vahvasti tuetun suurviljelyn kanssa.

Naftan alla Salinas ajoi tammikuussa 1992 läpi perustuslain 27. pykälän uudistuksen, joka heikensi olennai­sesti ejidojen asemaa. Jos teollisuuden osalta Naftan pelättiin tekevän koko Meksikosta suuren maquiladoran, maaseudulla sen pelättiin tuhoavan maan työvoimavaltaisen maatalouden.

Myös Meksikon modernisoitumaan pyrkivä yksityismaatalous kärsi yhdysvaltalaisesta kilpailusta ja finanssikriiseistä; Nafta-neuvotteluissa Meksiko joutui tekemään myönnytyksiä myös maataloussektorilla.

Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen astuessa voimaan 1.1.1994, uuszapatistit eli EZLN julistivat sodan laittomaksi todetulle Meksikon hallitukselle. Maatalouden alasajo oli heille keskeisimpiä syitä sodanjulistukseen, eikä syyttä; myös maissia ryhdyttiin tuomaan ja hinnat nousivat. Sittemmin biopolttoainekriisi nosti tortillojen hinnan pilviin.

Se oli keskeistä myös valuuttalainojen ylivelkaannuttamille tuotantoaan modernisoineille keskiluokkaisille maatalousyrittäjille, joiden asiaa ajoi El Barzón-järjestö. Sen kansainvälisen koordinaattorin Jose Maria Imazin mukaan Nafta on turmiollinen Meksikon pienyrityksille.

Center for Economic and Policy Researchin (CEPR) mukaan Meksikon perhevaltaisten tilojen työllisyys väheni vuosina 1991–2007 58 prosenttia, 8,4 miljoonasta 3,5 miljoonaan. Muilla maataloussektoreilla oli kasvua, joten nettotappio oli 1,9 miljoonaa työpaikkaa.

Talouskasvun erot, pien- ja keskisuuret yritykset, köyhyyden pysyvyys ja keskiluokkien kriisi

CEPR:n mukaan Meksikon 0,9 %:n talouskasvu per annum vuosina 1994–2012 oli 18:ta huonoin 20 Latinalaisen Amerikan maan joukossa.

Small Business & Entrepreneurship Councilin mukaan USA:n hyödykevienti Meksikoon lisääntyi 484,4 prosenttia vuosina 1993–2017. Yhdysvaltain tuonti Kanadasta lisääntyi 268,8 % vuosina 1988–2017 ja Meksikosta 686,7 % vuosina 1993–2017. Meksikon vienti on – kuten jo havaitsimme – suurelta osin maquiladorien vientiä.

Investopedian mukaan USA:n BKT per capita nousi vuosina 1993–2015 39,3 prosenttia, Kanadan 40,3 % ja Meksikon 24,1 %. Koska lähtötaso on erilainen, Meksikon viiva kaaviossa näyttää melkein suoralta, kun taas USA:n ja Kanadan viivassa nousu näkyy selvästi.

Investopedia hämmästelee tätä, koska yleensä muodostuvien markkinoiden talouskasvu ylittää taloudellisesti kehittyneiden maiden talouskasvun.

Nafta-maiden kansalaisjärjestöjen Replace Naftasta arvioidaan, että Naftan neljän ensimmäisen vuoden aikana 28 000 meksikolaista pien- ja keskisuurta yritystä kaatui. Vuonna 2017 50 % kaikista meksikolaisista ja 60 % maaseudun väestöstä kituutti yhä köyhyysrajan alapuolella – CEPR:in mukaan köyhyysaste pysyi vuosina 1994–2012 lähes muuttumattomana.

Toisaalta, Meksikon kansal­lisen tilastoinstituutin (INEGI) mukaan vuonna 1988 Meksikossa oli 1396 maquiladoraa ja niissä oli 369 489 työntekijää. Naftan tullessa voimaan vuonna 1994 niitä oli jo 2085 (583 044) ja vuonna 1996 yllettiin lukemaan 2411 (754 858).

Vuonna 1998 arveltiin, että globalisoituva ja kriisialtis maailmantalous johtaa siihen, että aikaisemmin suhteellisen mukavasti eläneet maailman keskiluokat rutistetaan kuiviin, niin Meksikossa – jossa kehitys oli alkanut jo aikaisemmin – kuin muuallakin maailmassa.

Kehitys kehittyy, myös kapitalistinen kehitys. Autoritaarisen hallinnon ja kapitalistisen kehityksen polun yhdistänyt Kiina, jonka työvoimapotentiaali on valtava, nousi uudeksi vetonaulaksi. Monet mahdolliset uudet maquiladorat ja niiden mukana työpaikat suuntasivat 2000-luvulta lähtien Meksikon sijaan yhä enemmän Kiinaan.

Nafta ja huumekauppa

Nafta vapautti myös huumekauppaa, -investointeja ja -rahoitusta. Kun Kolumbian huumekartellien asema alkoi horjua, Meksiko alkoi kartellisoitua. Presidenttien Salinas de Gortari ja Ernesto Zedillo Ponce de León on epäilty kytkeytyneen eri tavoin huumerahaan sekä sen pesuun ja suojeluun.

Vuonna 1939 perustettu konservatiivinen ja keskusta-oikeistolainen Kansallinen toimintapuolue (PAN) oli perustamisestaan lähtien ainoa tosiasiallisesti tunnustettu oppositiopuolue. Sen todellinen poliittinen valta oli kuitenkin vähäinen aina 1980- ja etenkin 1990-luvulle saakka, jolloin myös valtapuolue PRI alkoi suuntautua taloudellis-poliittisen oikeiston suuntaan.

Yleisesti arvioidaan, että PRI alkoi silloin myös valmistautua valtakautensa päättymiseen. PRI:n oikeistolaisemmat talousliberaalit piirit näkivät, että jos ja kun PRI:n pitää luopua vallasta, se luovutetaan mieluiten PAN:ille.

PAN:ia edustanut ”prinkaataja” Vicente Fox Quesada voitti presidentinvaalit vuonna 2000. Hän saattoi olla ainoa presidentti (2000–2006), ainakin Salinasista vuoteen 2018 saakka, joka oli melko lailla vapaa huumekytkennöistä. Häntä tosin pidettiin heikkona presidenttinä.

Huumerahasta epäiltiin myös PAN:in kovaotteisempaa Felipe de Jesús Cálderon Hinojosaa, jonka epälegitiiminä pidetty hallinto (2006–2012) käynnisti Yhdysvaltain tuella huumesodan, joka on vaatinut jopa 300 000 ihmisen hengen; yli kolme kertaa enemmän kuin suomalaisia kaatui Talvi-, Jatko- ja Lapin sodissa.

George H. W. Bushin hallinto ja kauppaneuvottelija Carla Anderson Hills tiesivät, mutta ohittivat ja kielsivät sen, että neuvoteltava Nafta kytkeytyisi huumekauppaan – helpottaen sitä. On vaikea kuvitella, ettei myös kesken neuvotteluja presidentiksi noussut William Jefferson Clinton olisi tiennyt sitä.

Uuden Naftan neuvottelut – myönteinen yllätys vai karvas kalkki?

Neuvottelevien maiden poliittinen johto

Meksikoa johtaa 1.12.2018 saakka priista Enrique Peña Nieto, joka valittiin presidentiksi vuonna 2012, PRI:n 12 vuoden Siperia-opintien jälkeen. Hänellä oli kiistanalainen historia Méxicon osavaltion kuvernöörinä ennen presidenttiyttään ja hänen kaudellaan huumesota jatkui. Myös virallinen kertomus osavaltion terveydenhoidon merkittävästä kehityksestä kyseenalaistetaan.

Presidente electo López Obradorin (AMLO) tiimi osallistui neuvotteluihin tarkkailijan ominaisuudessa; nykyinen ja tuleva presidentti tiimeineen muodostivat Meksikon yhteisen kansallisen rintaman.

USA:n politiikan johdossa on liki koko maailman inhokki Donald Trump. Nyt kun hän on haastanut ”globalisaation” monenkeskiset taloudelliset instituutiot ja sopimukset, monet niitä kritisoineet tahot tuntuvat muuttuneen talousliberaalin globaalitalouden ystäviksi – se tuntuu oudolta. Sumentaako Trump-inho järkevän ajattelun?

Kanadassa poliittista valtaa pitää käsissään Liberaalipuolueen johtaja Justin Pierre James Trudeau, joka johti puolueensa suureen vaalivoittoon vuoden 2015 liittovaltiovaaleissa. Hänellä on siis vahva mandaatti johtaa maataan, myös Nafta-neuvotteluissa.

Huomioitakoon, että Investopedian mukaan se, että Yhdysvaltain teollisuustyöpaikat vähentyivät 30 prosenttia vuosina 1993–2016, 17,7 miljoonasta 12,3 miljoonaan, osui yhteen Naftan kanssa. Vaikka on vaikea osoittaa, missä määrin Nafta vaikutti laskuun – myös muun muassa työvoimakulujen alentamiseen tähtäävän tuotantoteknologian kehitys on vaikuttanut siihen – luvut antavat tukea Trumpin näkemykselle.

Mitä syntyi kun konservatiivi Trump, priista Peña Nieto ja liberaali Trudeau neuvottelivat? Tai, itse asiassa, kun Trumpin edustajat neuvottelivat kahdenkeskisesti Peña Nieton ja Trudeaun edustajien kanssa, Meksikon ja Kanadan pitäessä samaan aikaan yhteyttä keskenään?

Yllättävää kyllä, uusi Nafta saattaa olla, ainakin osin, myös Meksikolle ja Kanadalle parempi Nafta.

Meksikon ja USA:n neuvotteluista

Meksiko ja USA sopivat neuvotteluissa, että sopimuksen kesto on 16 vuotta, mutta sitä tarkastellaan kuuden vuoden välein. Sopimus voidaan uusia niin, että se kestää toiset 16 vuotta.

Tullivapaiden autojen ”kotimaisuus”-astetta nostetaan 62,5:stä 75:n prosenttiin eli niin suuren osan pitää olla tehty sopimusmaissa. Lisäksi 40–45 % autosta pitää olla sellaisten työntekijöiden tekemää, jotka ansaitsevat vähintään 16 USD tunnissa; jotta yritykset eivät siirtyisi Meksikoon.

Lisäksi, suurin yllätys on se, että sekä Meksiko että USA sitoutuivat Kansainvälisen työjärjestön (ILO) mukaisiin työvoimanormeihin ja käytäntöihin. Maat sitoutuivat toteuttamaan ne ja mikä tärkeintä, myös siihen, että maat eivät mitätöi niitä omalla lainsäädännöllään.

Jos tämä sitoumus pidetään, niin Yhdysvalloissa kuin Meksikossakin, parannus aikaisempaan de facto asiantilaan on merkittävä.

Koska Meksikoa on jo vuosikymmenten ajan pakotettu halpatyövoiman maquiladora-maaksi, AMLO:n Meksiko joutuu tosin tasapainoilemaan. Yhtäältä, kuinka paljon meksikolaisen maquiladora-työvoiman hinta voi nousta, ilman että maquiladorien massapako esimerkiksi Kiinaan toteutuisi? Toisaalta, kuinka paljon korvaavia uusia kotimaisia työpaikkoja voidaan luoda?

Sopimustulosten osalta siteerasin espanjankielistä BBC Mundoa. Se on asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että nämä ”uudet kaupalliset näkymät” ovat sen mukaisia, kuinka Trump määrittää Meksikon tulevan presidentin AMLO:n, josta Trump oli ”vaikuttunut”.

Meksiko ja USA painostivat Kanadaa neuvottelutuloksen saavuttamiseen 1.10.2018 mennessä, sillä uhalla, että Kanada suljetaan ulos vielä sopimushetkellä bilateraalisesta uudesta sopimuksesta.

Peña Nieton Meksiko, joka pitää Kanadan lailla kolmenkeskeistä sopimusta tärkeänä, haluaa uuden Naftan ratifioiduksi ennen kuin Meksikon presidentinvaalit 2.7.2018 voittanut AMLO nousee valtaan 1.12.2018. Trudeaun tapaan myös AMLO:lla on vahva äänestäjien antama mandaatti.

Kanada edellytti, että Naftan artiklan 19 mukainen sovittelumekanismi, jonka perusta oli jo Kanadan ja USA:n vuoden 1988 sopimuksessa, säilytetään. Sen mukaan kummankin osapuolen edustajat osallistuvat binationaaliseen paneeliin, joka voi tulkita ja soveltaa kansallista lakia.

Trumpin USA vastusti paneeleja, koska maa on usein hävinnyt käsittelyissä ja koska niiden katsottiin olevan vastoin USA:n perustuslakia, jonka mukaan liittovaltion oikeusistuimet tulkitsevat ja soveltavat Yhdysvaltain lakeja.

Toisaalta neuvottelujen aikana oli kyseenalaista, oliko Trumpilla edes mandaattia bilateraalisiin sopimuksiin, koska hänelle myönnettiin mandaatti neuvotella uudelleen kolmikantainen Nafta.

Meksikon teollisuuden ja sen vaikutusvaltaisen CCE:n (Consejo Coordinador Empresarial) ohjeistamalle Peña Nietolle tärkeämpi oli artikla 20, jossa käsitellään valtiolta-valtiolle -sopimismekanismia. CEE:n Rafael Moisés Kalach Mizrahin mukaan artikla 20 pitää koko sopimuksen kasassa.

Meksikolainen Santamarina + Stetan kauppaoikeusjuristi Alejandro Luna Arena katsoo, että Meksiko ei murehtinut niin paljon artiklasta 19, ja oli valmis alistamaan ristiriitojen käsittelyn yhdysvaltalaisille tuomioistuimille, koska niiden menettelytavat ovat GATT-sopimusten ja WTO:n mukaisia.

Toisaalta, jos Trumpin muutoshalu kohdistuu myös voimassaoleviin GATT-sopimuksiin ja WTO:hon, Lunan ja CCE:n luottamus artiklaan 20 ja yhdysvaltalaisiin tuomioistuimiin saattaa osoittautua sinisilmäiseksi. Mutta mitä O’Sullivan 1800-luvun puolivälissä ennustikaan?

Myös Naftan artikla 11 käsittelee ristiriitoja ja se sallii yhtiöiden haastaa valtioita oikeuteen jos ne katsovat tulleensa syrjityiksi. Artikla 11 on pahamaineinen, koska sen puitteissa yritykset voivat vaatia korvauksia ”menetetyistä” tulevaisuuden tuloistaan, jos valtiossa säädetään niitä ehkäisevä laki. Artiklaa on perustellusti pidetty demokratian ja kansanvaltaisen päätöksenteon vastaisena.

Ciudad de Méxicon pormestarina karaistunut ja vuonna 2006 massiivisen kansanliikkeen perustanut, mutta maltillistunut vasemmistolainen AMLO oli vielä vuonna 2017 huolissaan siitä, että Peña Nieto neuvottelee huonon sopimuksen heikoista lähtökohdista.

Presidentiksi valittuna hänen lausuntonsa USA:n kanssa saavutetusta sopimuksesta oli hyvin myönteinen, koska hän katsoi sen turvaavan yhtäältä Meksikon itsenäisyyden ja suvereniteetin, sekä toisaalta itsenäisen päätösvallan energiakysymyksessä.

AMLO arvioi myös, että neuvottelut Trumpin kanssa sujuivat hyvin. Sekä Peña Nieto että AMLO toivoivat, että Nafta säilyy kolmen maan sopimuksena eli että Kanada pysyy mukana.

Kanadan ja USA:n neuvotteluista sekä uudesta Naftasta

Kanadalle asetettiin neuvottelujen maksimimääräajaksi 1. lokakuuta 2018. Ja kuten tavanomaiseen Hollywood-tyyliin dramatisoiduissa jännityselokuvissa, kutkuttava tilanne laukesi aivan viime hetkillä 30. syyskuuta 2018.

Siinä missä alkuperäisen Naftan taustalla oli Kanadan ja USA:n vapaakauppasopimus, uusi Nafta neuvoteltiin niin, että Meksikon ja USA:n sopimus neuvoteltiin ensin; toki vanhan Naftan asettamassa viitekehyksessä.

Myös uusi Nafta on kolmikantainen, vaikka se sisältää osallistujamaiden välisiä erillissopimuksia, varaumia ja lisäpöytäkirjoja. Kanadan edellyttämä Naftan artiklan 19 mukainen sovittelumekanismi säilytettiin. Kahden kiistelevän puolen tapauksessa kummankin osapuolen edustajat voivat osallistua binationaaliseen paneeliin, jollainen perustetaan tarvittaessa.

Meksikon hallituksen sivuilta (www.gob.mx) löytyvän uuden Naftan sopimuksen mukaan myös kiistan ulkopuolisen kolmannen osapuolen edustaja voi liittyä sovittelupaneeliin, osallistua sen kuulemisiin, tehdä kirjallisia esityksiä paneelille ja ottaa vastaan kiistan osapuolten kirjallisia esityksiä.

Paneelin osapuolten tulee myös pyrkiä välttämään ratkaisuja, jotka olisivat haitallisia kolmannelle sopimusosapuolelle. Myös Meksikon CCE:n tärkeänä pitämää valtiolta-valtiolle -sopimismekanismia kehitettiin.

Perinteisen kansainvälisen Mayer Brown -lakiyhtiön mukaan sijoittaja-valtio -ristiriitojen sovittelumekanismi (ISDS) poistettiin kokonaan USA:n ja Kanadan toimijoiden välisistä kiistoista, mikä on osa Trumpin tavoitetta estää se, että ulkomaiset USA:ssa toimivat yritykset voisivat vältellä kiistojen käsittelyä yhdysvaltalaisissa tuomioistuimissa.

Meksikon ja USA:n toimijoiden välillä ISDS:n käyttömahdollisuuksia rajoitetaan merkittävästi. Sopimus estää monien meksikolaisten ja yhdysvaltalaisten sijoittajien mahdollisuuden vedota ”oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu” -standardiin, joka sisältyy useimpiin kansainvälisiin investointisopimuksiin, kuten myös näiden sijoittajien mahdollisuuden vaatia korvauksia ”epäsuorasta pakkolunastuksesta”.

Mikä mielenkiintoisinta, Mayer Brownin mukaan Meksikon ja USA:n tapauksessa asetetaan myös menettelytaparajoituksia ISDS:n käytölle. Sijoittajat joutuvat joissain tapauksissa esittämään vaatimuksensa kansalliselle tuomioistuimelle. Sijoittajat joutuisivat odottamaan 30 kuukautta tai kansallisen viimekäden vetoomustuomioistuimen lopullista päätöstä, ellei sitten olisi selvää, että kansalliseen tuomioistuimeen vetoaminen olisi ”ilmiselvästi hyödytöntä tai osoitettavasti tehotonta”.

Voisi olettaa, että ainakin uusliberalistisia kauppa- ja investointisopimuksia ja -instituutioita kritisoineet tahot pitäisivät näitä muutoksia hyvinä parannuksina.

Toisaalta on helppo ymmärtää, että on eroja siinä, onko kyseessä suurvallan, keskisuuren valtion tai pikkuvaltion sijoittajasta. Etenkin suurvalloilla on myös muita painostuskeinoja investointiensa suojaamiseen, viimekädessä sotilaallisia.

Uuden Naftan ratifioinnista

BBC Mundon mukaan uuden Naftan jäsenmaiden kongresseilla on 60 päivää aikaa tarkastella sitä ja tehdä muutosehdotuksia siihen, sekä hyväksyä tai hylätä se.

Aikataulu on laadittu niin, että se päättyy ennen AMLO:n valtaannousua. Tällöin mahdolliset virheet ja ongelmat kirjautuvat Peña Nieton hallinnon niskoille ja AMLO, joka on nyt sisäpiiriläinen, voi aloittaa puhtaalta pöydältä ja nauttia mahdollisista menestyksen hedelmistä.

Tämä kuuluu Meksikon presidentinvaihdosten normaaliin kaavaan, jolloin aikaisempi vetovastuun kantaja ja etujen nauttija poistuu näyttämöltä. Pystyykö AMLO muuttamaan – ja haluaako hän tehdä niin – traditioita sisältäpäin jää nähtäväksi.

Kaikkien jäsenmaiden kongressien ja parlamenttien tulee, ainakin periaatteessa, päättää siitä, ratifioidaanko uusi Nafta vai ei. Tuleeko näin tapahtumaan, on jo sinänsä epävarmaa ja riippuu paljon Yhdysvaltain kaksikamarisen kongressin toimista ja päätöksistä.

Eikä vähiten siksi, että 60 päivän raja ei koske Yhdysvaltain kongressia, jolla on 90 päivää eli lähes vuoden 2018 loppuun aikaa ratifioida tai olla ratifioimatta sitä.

Näin ollen USA:n välivaalien jälkeen edustajainhuoneen enemmistön saaneilla demokraateilla on sanansa sanottavana ja etenkin edustajainhuoneen demokraattien johtaja Nancy Patricia D’Alesandro Pelosi on jo vaatinut Meksikoa noudattamaan työvoima- ja ympäristösäädöksiä. Saman vaateen voisi tosin asettaa myös Yhdysvalloille.

Sekä Kanada että Meksiko ovat odottavalla kannalla ja pidättävät itsellään oikeuden ratifioida tai olla ratifioimatta uuttaa Naftaa.

Kanadalainen päivälehti The Globe and Mail raportoi, että Trudeaun mukaan Kanada saattaa ratifioida uuden Naftan riippumatta terästulleihin liittyvästä kiistasta. Canadian Broadcasting Corporationin (CBC) mukaan Meksikon tuleva ulkoministeri Marcelo Luis Ebrard Casaubón puolestaan arveli lokakuussa, että USA voi poistaa teräs- ja alumiinitullit sitten kun uusi Nafta on allekirjoitettu.

Meksikossa AMLO, joka sai presidentinvaaleissa 53 % äänistä, kannattaa itse sopimusta. Hänen Kansallisen uudistumisen liikkeellä (MORENA) on enemmistö Kongressin kummassakin kamarissa, edustainhuoneessa ja senaatissa.

Toisaalta 24 Horas -lehden mukaan vuoden 1988 presidentinvaalit tosiasiallisesti voittaneen, Lázaro Cárdenasin pojan ja Demokraattisen vallankumouksen puolueen (PRD) perustajan Cuauhtémoc Cárdenas Solórzanon mukaan Meksikon senaatin ei pitäisi ratifioida uutta Naftaa, joka kaventaa Meksikon suvereniteettia. Myös AMLO kuului aikaisemmin PRD:hen.

Miten uuden Naftan voitot ja tappiot jakautuivat

BBC Mundon mukaan Trumpin toiminta oli menestyksekästä, koska hän sai läpi monia vaatimuksiaan. Reutersin mukaan Kanada voitti sopimuksessa Meksikolta autonvientioikeuksia Yhdysvaltoihin. Maat sopivat 2,6 miljoonan auton kiintiöistä, jos Trump asettaa yleisen 25 prosentin lisätullin autontuonnille.

Tämä lisävientikiintiö tulisi Reutersin mukaan Kanadan nykyisen kahden miljoonan vuosittaisen autontuotannon päälle. Alla auki kirjoitettavan CFR:n mukaan kiintiö ei vaikuta negatiivisesti Meksikoon heti, koska sen myötä maan autovienti Yhdysvaltoihin lisääntyisi alkuun jonkin verran.

Toisaalta, The Council on Foreign Relationsin (CFR) – Yhdysvaltain etenkin itärannikon yläluokan vaikutusvaltainen instituutio – mukaan uuden Naftan säädösten tavoitteena on rajoittaa Meksikon tulevaisuuden auto- ja auton varaosavientiä Yhdysvaltoihin.

Sopimuksen toteutuvia vaikutuksia on liian aikaista ennakoida, koska sitä ei ole vielä edes ratifioitu, mutta näyttäisi siltä, Meksiko saisi maksaa uuden Naftan kulut, kuten kävi myös alkuperäisen Naftan yhteydessä. Toisaalta se tuottaisi potentiaalisia etuja, joiden aikaansaamiseksi AMLO:n Meksiko joutuu tasapainoilemaan, kuten jo aikaisemmassa osiossa totesin.

Ei uudestakaan Naftasta näillä uudistuksilla kaikille hyvää tuottavaa sopimusta tule, eikä se tee tyhjäksi niitä tuhoja, joita Nafta ja koko monetaristis-talousliberaali (tunnetaan myös uusklassisena marginalistisena taloustieteenä tai uusliberalismina) vallankumous on tuottanut.

Naftan jäsenmaiden kansalaisjärjestöt julkistivat 18.1.2017 yhteisjulkilausuman, jonka mukaan Nafta tulee korvata sopimuksella, joka asettaisi työntekijät, maanviljelijät, kuluttajat ja ympäristön etusijalle. Siihen on vielä matkaa, mutta työntekijät saanevat hiukan balsamia haavoihinsa.

Toki monet – ja tyypillisesti etenkin eri maiden viralliset tahot – katsovat, että kyseinen taloustieteellis-ideologinen viitekehys on tuottanut paljon hyvää ja että sen puitteissa tehdyt sopimukset ovat olleet menestyksekkäitä.

Trumpin GATT- ja WTO-kortista

Trump on nostanut esiin sen mahdollisuuden, että Yhdysvallat eroaisi Maailman kauppajärjestö WTO:n jäsenyydestä tai GATT-sopimusten alaisuudesta. Emme tosin tiedä vielä, onko kyse pelkästä neuvottelubluffista vai onko hän tosissaan.

USA:n presidentillä on ollut vahvat kauppapoliittiset valtuudet 1930-luvulta lähtien ja nykyisen maailmanjärjestyksen instituutiot ovat käytännössä Yhdysvaltain luomia. Maailman vielä toistaiseksi vahvimpana supervaltana, kukaan tai mikään muu kuin sisäiset rajoitteet eivät voisi estää Yhdysvaltoja eroamasta maan niin halutessa.

Cornell Law Schoolin Legal Information Institute toteaa, että Yhdysvaltain presidentit ovat voineet turvautua hätätilanteissa (in times of emergency) presidentillisiin asetuksiin (Executive Orders) ja saada niin lähes rajattoman vallan. Vuonna 2017 CFR totesi, että tulevaisuuden presidentit saattaisivat todennäköisesti vetäytyä kansainvälisistä sopimuksista (sekä treaty että agreement -tyyppisistä, katso P.S. tämän kirjoituksen lopussa) ilman kongressin suostumusta.

WTO:n säännöt mahdollistavat jäsenyys-sopimuksen uudelleenneuvottelun tietyin edellytyksin. En pidä mahdottomana sitä, että Trump turvautuisi presidentilliseen asetukseen käynnistääkseen uudelleenneuvottelut WTO:n kanssa ja haluaisi samalla irtautua GATT-säädöksistä.

Mitä tapahtuu jos neuvotteluissa ei päädytä ratkaisuun, vaikka uudelleenneuvotteluja haluava maa pystyisi esittämään säädökset täyttävät dokumentoidut perusteet vaateelleen? Tietääkseni yksikään jäsenmaa ei ole vielä eronnut WTO:sta, joten ennakkotapausta asiasta ei ole. WTO:n kotisivuilla esitellään vain liittymismahdollisuuksia, ei eroproseduureja.

Lähitulevaisuuden ennustamisen vaikeudesta

Lähitulevaisuutta on tällä hetkellä vaikea hahmottaa, mikä johtuu etenkin USA:n ja Venäjän johdon toimien arvaamattomuudesta, EU:n hajanaisuudesta – joka johtuu osaltaan ulkoisista hajautuspyrkimyksistä ja osaltaan EU:n omasta hajottavasta politiikasta – sekä siitä, miten Kiina tulee toimimaan.

Muun muassa historiallisen syklisyyden että jo todennettavissa olevien muutosten perusteella voi kuitenkin arvella, että suunta tulee olemaan kohti kansallisempia ratkaisuja, jotka voivat toteutua joko valtiotasolla tai makroalueellisella tasolla, suuralueiden ja/tai suurvaltioiden puitteissa.

Jos multilateraalinen kauppajärjestelmä ja vuosien 1939–1945 suursodan jälkeen luodun maailmanjärjestyksen instituutiot kestävät Trumpin mahdolliset pyrkimykset, niihin toivonsa asettavien ilo ei välttämättä tule olemaan pitkäkestoista.

Tämä johtuu – jos mahdolliset vakavat talouskriisit ja uudet, myös perinteisemmät, suursodat jätetään huomioimatta – ensisijaisesti siitä, että Kiina saattaa jossain vaiheessa haluta pystyttää uuden maailmanjärjestyksen ja sellaiset instituutiot, joita se pitää etujensa kannalta tarpeellisina.

Ainakin toistaiseksi Kiina näyttäisi arvioivan, että myös nykymallinen monenkeskinen järjestelmä palvelee sen etuja. Miten kauan, se riippuu monesta asiasta.

Koko tämä Kiina-keskeinen skenaario riippuu luonnollisesti siitä, että Kiina pystyy hallitsemaan ja voittamaan ne suuret uhat, joita sen nopea nousu ja tavat tuottaa sitä ovat synnyttäneet. 

Entäpä jos Mike Davis tajusi jotain olennaista kapitalismin perusdynamiikasta?

Mike Davis kutsui vuoden 1984 artikkelissaan The Political Economy of Late-Imperial America USA:n eteläosien ”aurinkovyöhykettä” maan sisäiseksi periferiaksi. Yhdysvaltain perinteisten takamaiden teollistuminen laajensi maan kapitalismin sisäistä taloudellista perustaa.

Ajatus kulki niin, että alisteinen ja riistetty sisäinen periferia voi uuden kansainvälisen työnjaon puitteissa toimia uutena taloudellisen kasvun dynaamisena alueena.

Tämä teollistuva ja kaupungistuva aurinkovyöhyke puolestaan muuntaa Meksikon ja Karibian alueen omaksi sisäiseksi periferiakseen; ylikuluttava USA hyödyntää rakennesopeutuksen kurjistamaa meksikolaista työvoimaa, jonka tarjonta näyttäytyi lähes loputtomalta.

Lisäksi, koska maahanmuuttovirrat – niin lailliset kuin laittomat – lähentelivät transatlanttisen migraation huipputasoa, joka oli vuosina 1901–1910, USA:n Työvoimaministeriö spekuloi, että uudet siirtolaiset edustivat jopa 45 prosenttia työvoimantarjonnan lisäyksestä 1980-luvulla.

Edelleen, koska työvoimamarkkinat poikkikansallistuivat, niiden segmentoituminen jatkoi kärjistymistään ja palkkataso määritteli yhä enemmän sosiaalisen reproduktion bantustan-tyyppisiä olosuhteita.

Näin ollen aurinkovyöhyke-kapitalismin uuskoloniaalinen logiikka takasi sen, että kotimaista matalapalkkataloutta ei voinut haastaa perustavanlaatuisesti, ilman samanaikaista muutosta rajamaa-alueiden hypertyöttömyys- ja dominanssirakenteissa.

Davis myös varoitti rakentamasta illuusioita eli välttämään sitä väärinkäsitystä, että ”vasemmistolaista” politiikkaa voisi rakentaa anti-Reaganilaisen populismin varaan. Yhdysvaltain pääoman valta on bunkkeroitu pääoman etujen monimiljoonaisen massa-armeijan taakse.

Hän katsoi, että uudelleen muodostuvien sosiaalisten liikkeiden mahdollisuudet haastaa hallitsevien etujen ”kaikkivaltainen konstellaatio”, tai edes muodostaa itsenäistä poliittista representaatiota, kytkeytyy enemmän kuin koskaan ”to the balance of power of US imperialism on a world scale”.

Davis myös totesi, että kotimaisen fordismin kriisi nivoutui yhteen kolmannen maailman kapitalisen reformismin kanssa.

Sovelsin ajatusta ”aurinkovyöhykkeestä” USA:n sisäisenä periferiana 1990-luvun alkupuolella niin, että Meksiko voi olla Naftan sisäinen periferia eli alisteinen, riistetty ja kurjistettu työvoimareservi, jolla saattaa olla mahdollisuus nousta uudeksi taloudellisen kasvun dynaamiseksi alueeksi ja ajan kanssa ”ensimmäiseen maailmaan”.

USA:n etelä muuttui dynaamiseksi talousalueeksi osana Yhdysvaltoja. Voisiko tämä dynamiikka toimia myös silloin jos Meksiko säilyy itsenäisenä valtiona, vaikkakin osana Naftaa?

Uusi Nafta saattaisi potentiaalisesti luoda mahdollisuuksia tälle, alkuperäinen Nafta edusti pääosin Davisin kuvaamaa aurinkovyöhyke-kapitalismin uuskoloniaalista logiikkaa, mutta niin, että periferia ja sen logiikka tunkeutuivat osaltaan myös näiden uuskolonisaatiota harjoittavien maiden sisäpuolelle.

Vai onko Meksikon reaalikapitalistisena ”kutsumuskohtalona”, sen lisäksi, että se oppii kunnioittamaan Yhdysvaltain perustuslakia, tulla myös sen osaksi, annektoiduksi o’sullivanilaisen kaupallisen sivilisaatiokasvatuksen myötä?

Petri Minkkinen

P.S. Ainakin symbolisesti merkittävä kuriositeetti:

Trumpin Yhdysvallat halusi, että uutta Nafta-sopimusta kutsutaan Yhdysvaltain-Meksikon-Kanadan -sopimukseksi (USMCA, Agreement). Usein katsotaan, että Trump halusi muuttaa sopimuksen nimen osoittaakseen äänestäjilleen, että hän lakkautti vanhan Naftan, vaikka sitä lähinnä muutettiin.

Nimenmuutoksesta syntyi vähintäänkin symbolisesti merkittävää pörinää vesilasissa. Business Insiderin (Nordic) mukaan AMLO muistutti, että Naftan espanjankielinen lyhenne Tlcan tuli sanoista Tratado de Libre Comercio de América del Norte. Eli kyseessä oli ja on enemmän kuin Agreement eli ainakin sen espanjankielisessä nimessä tulee olla sana Tratado (Treaty).

AMLO teki twitter-kyselyn uudesta nimestä ja antoi kolme vaihtoehtoa: 1) TEUMECA: (T)ratado (E)stados (U)nidos, (Mé)xico, (Ca)nadá tai 2) T-MEC: (T)ratado (M)éxico, (E)stados Unidos, (C)anadá tai 3) ei kumpikaan.

Expansión-lehden mukaan 102 448 vastaajasta vaihtoehtoa T-MEC kannatti 45 prosenttia, TEUMECA:n äänisaaliin jäädessä 16 prosenttiin. Loput 39 % ei kannattanut kumpaakaan vaihtoehtoa. AMLO:n virallisten kotisivujen (https://lopezobrador.org.mx) mukaan vastaavassa facebook-kyselyssä T-MEC sai 75 prosenttia äänistä.

Uuden Naftan meksikolainen lyhenne on siis T-MEC.

Suomenkielessä molemmat termit kääntyvät sanaksi sopimus ja eroja tehdään etenkin yhdyssanoilla tai esimerkiksi sanalla liitto ja sen yhdyssanaversioilla. MacMillan Dictionaryn mukaan:

Agreement tarkoittaa sellaista päätöstä tai järjestelyä siitä mitä tehdään, jonka tekevät kaksi tai useampaa ihmistä, ryhmää tai organisaatiota.

Treaty puolestaan tarkoittaa – tiivistetysti – virallista kirjallista kahden tai useamman maan välistä sopimusta (agreement), jonka kansalliset johtajat neuvottelevat ja joka pitää ratifioida.

Valokuvien käyttöoikeustiedot:

Olen hankkinut käyttöoikeudet kuviin 1-4, jotka löysin lähteistä: Archivo General de la Nación, Ciudad de México & Museo Regional de la Revolución Mexicana, Puebla.

Kuvat 5-7 olen ottanut itse.

Kuva 8, vapaasti ladattavissa AMLO:n virallisilta www-sivuilta.

Kuva 9, kuva on U.S. Mission to Mexicon oma, joten ne se on public domain -materiaalia.

Kuva 10, kuva on Executive Office of the President of the United Statesin työntekijän työtehtävissään ottama, joten ne se on public domain -materiaalia.

Kuva 11, kuva on U.S. Mission to Mexicon oma, joten ne se on public domain -materiaalia.

USA:n ulkoministeriön copyright tiedot (https://www.state.gov/misc/87529.htm#copyright):

”Unless a copyright is indicated, information on State Department websites is in the public domain and may be copied and distributed without permission. Citation of the U.S. State Department as source of the information is appreciated.

If a copyright is indicated on a photo, graphic, or other material, permission to copy these materials must be obtained from the original source. For photos without captions or with only partial captions, hold your cursor over the photo to view the "alt tag" for any copyright information. Please note that many photos used on this website are copyrighted. Only State Department photos are in the public domain.”

Valokuvien tiedot:

1. Porfirio Díaz vuonna 1906 (valokuva F.L. Clarke, Archivo General de la Nación, Ciudad de México).

2. Francisco I. Madero vuonna 1911 (valokuva F. L. Clarke, Archivo General de la Nación, Ciudad de México).

3. Vallankumouksen naistaistelija (Museo Regional de la Revolución Mexicana, Puebla).

4. Yhdysvaltalaiset Meksikon vallankumouksen aikaiset interventiojoukot Veracruzissa, Palacio Municipalin edessä (valokuva E. Melhado, Archivo General de la Nación, Ciudad de México).

5. Kansalaisnäkemys Carlos Salinas de Gortarin hallinnon politiikasta (Veracruz, kesäkuu 2000, valokuva Petri Minkkinen).

6. Alkuperäisväestöön kuuluvat naiset osallistuvat tukimarssiin Ciudad de Méxicossa, 16. kesä­kuuta 2006 (valokuva Petri Minkkinen).

7. Andrés Manuel López Obrador (AMLO) vaalitilaisuudes­saan Querétarossa, 21. kesäkuuta 2006 (valokuva Petri Minkkinen).

8. Peña Nieton ja AMLO:n yhteiskonferenssi, Palacio Nacional, Ciudad de México, 20.8.2018 (lähde: AMLO – lopezobrador.org.mx, ”Conferencia de López Obrador y Peña Nieto en Palacio Nacional”, https://lopezobrador.org.mx/2018/08/20/palabras-de-lopez-obrador-y-pena-...).

9. Donald Trump ja Peña Nieto Hampurin G-20 -kokouksessa, 7.7.2017 (lähde: U.S. Mission to Mexico, 7 July, 2017, ”Readout of President Donald J. Trump’s Meeting with President Enrique Peña Nieto of Mexico”, https://mx.usembassy.gov/readout-president-donald-j-trumps-meeting-presi...)

10. Trump toivottaa Justin Trudeaulle hyvää kotimatkaa Valkoisesta talosta, 13.2.2017. Lähde: Executive Office of the President of the United States (Official White House Photo by Shealah Craighead), https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Donald_Trump_Justin_Trudeau_2017....

11. Nafta- eli nyt USMCA-/T-MEC-maiden liput (lähde: U.S. Mission to Mexico, 31 August, 2018, “USTR Statement on Trade Negotiations with Mexico and Canada”, https://mx.usembassy.gov/ustr-statement-on-trade-negotiations-with-mexic...).

Lähteet:

Davis, Mike (1984) “The Political Economy of Late-Imperial America”, New Left Review, I/143, January-February, pp. 6-38. Saatavissa internetistä: https://newleftreview.org/I/143/mike-davis-the-political-economy-of-late....

Minkkinen, Petri (2009) Meksikon 1900-luku – vallankumouksellisen maan talous, politiikka ja ulkopolitiikka. Helsinki: KAKTUS.

Sekä erinäiset internet-lähteet, joiden nimet löytyvät tekstistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat