Petri Minkkinen Tutkijan näkökulmia ja ehdotuksia

LEX MALMIN KÄSITTELYTAVAN ONGELMAT JA KANSALAISALOITEJÄRJESTELMÄN UUDISTAMINEN

  • Malmin lentokenttä ja Lex Malmi
    Malmin lentokenttä ja Lex Malmi

Edellisessä puheenvuorossani esitin kuntavaaliuudistusta ainakin Helsingin osalta. Ehdotus on yhä voimassa ja uudistus on välttämätön. Käytin ehdotuksen esimerkkitapauksena kysymystä Malmin lentokentästä. Myös tämä nyt tekemäni esitys kansalaisaloitejärjestelmän uudistamisesta perustuu Malmin lentokenttäasiaan, nyt Lex Malmin ongelmalliseen käsittelyyn Eduskunnassa.

Kansalaisaloitejärjestelmä on sisäisesti ristiriitainen ja epädemokraattinen ja siksi äänestämättä hylätyt kansalaisaloitteet tulee käsitellä Eduskunnassa uudelleen kansalaisaloitejärjestelmän uudistamisen jälkeen.

En päässyt Eduskunnan www-sivujen kautta katsomaan tämän päivän eli keskiviikon 21.3. istuntoa, joten olen YLE:n ei-aina-niin-akkurantin uutisoinnin varassa. YLE siis uutisoi 21.3.2018 kello 14:34 (katso https://yle.fi/uutiset/3-10126520), että

"Eduskunta ei äänestänyt asiasta, sillä puhemies katsoi vastaehdotuksen olevan sisällöltään perustuslain vastainen."

Toisin sanoen, kansanedustajat eivät koko prosessin aikana päässeet äänestämään Lex Malmista.

Olin eilen epätietoinen siitä, pysähtyykö Lex Malmin käsittely ensimmäiseen käsittelyyn ja Liikenne- ja viestintävaliokunnan lausuntoon. Näin ei siis käynyt ja Mika Raatikainen teki vastaehdotuksen. Eilenkään ei silti äänestetty.

Kimmokkeen tämän kommentin ja esityksen kirjoittamiseen sain kristillisten puheenjohtaja Sari Essayahin eilisestä Lex Malmia koskevasta eduskuntapuheenvuorosta.

Essayah totesi, että kristilliset ovat puolueena systemaattisesti vastustaneet Malmin lentokentän ja sen toimintojen lakkauttamista. Myös Helsingin kaupunginvaltuustossa ja Uudellamaalla ylipäätään.

Essayah lisäsi tärkeän asian toteamalla, että kristillisillä ei ole edustajaa Liikenne- ja viestintävaliokunnassa, eivätkä he voineet osallistua Lex Malmin käsittelyyn siellä.

Koska kristillisillä ei ollut edustusta ko. valiokunnassa, eikä Lex Malmista missään vaiheessa äänestetty Eduskunnassa, yhden kokonaisen puolueen kansanedustajat syrjäytettiin täysin Lex Malmin käsittelystä Eduskunnassa.

Heiltä vietiin siis oikeus ja mahdollisuus edustaa äänestäjiään eli yhtä osaa kansasta tässä valtakunnallisesti merkittävässä asiassa. Myös jollain toisella pienpuolueella saattaa olla sama tilanne.

Näin ollen voi todeta, sekä laillisuus- että eettismoraalisesta näkökulmasta, että kansalaisaloitejärjestelmä on sisäisesti ristiriitainen ja epädemokraattinen, susituote, joka pitää korjata kunnolliseen harkintaan ja valmisteluun perustuvalla uudistuksella.

Lisäksi, koska avointa kansanedustajien keskustelua ja äänestystä asiasta ei sallittu, voi todeta, että tämmöinen avoimuuden kannalta vaillinainen käsittely avaa liikaa mahdollisuuksia kulissien takaiselle suhmuroinnille.

Koska tilanne on tämä, esitän, että kaikki vastaavat vain yhden valiokunnan käsittelyn perusteella ja äänestämättä hylätyt kansalaisaloitteet käsitellään Eduskunnassa uudelleen sen jälkeen kun kansalaisaloitejärjestelmä on uudistettu ja tehty parlamentaarisen edustuksellisen demokratian mukaiseksi ja siihen perustuvaan kansanvallan malliin sopivaksi. Täksi väliajaksi asioiden kohteille on määrättävä toimenpidekielto.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Petri, kannatettava idea, mutta samalla laitat stoppiin hallituksen aktiivimallin kumoamiseksi tehdyn kansalaisaloitteen sekä kansanedustajien sopeutumiseläkealoitteen ja pari muuta, jotka ovat nyt saavuttaneet 50 000 allekirjoittajan määrän...

Käyttäjän pminkkin kuva
Petri Minkkinen

Hei Kirsi,

Kiitos kommentistasi mutta nyt en aivan ymmärrä, voitko selittää hieman lisää?

Yritän kuitenkin. Stoppiin ne menisivät vain siinä tapauksessa, että Eduskunta päättäisi nyt heti tai ihan piakkoin ryhtyä toteuttamaan tätä uudistusta. Pyörät pyörivät kuitenkin sen verran hitaasti, että uskoisin, että nämä mainitsemasi kansalaisaloitteet ehditään käsitellä Eduskunnassa. Ja voihan tuota minun nopeasti kirjoittamaani esitystä kehittää eteenpäin vaikkapa niin, että ajetaan uudistuksen ajan kaksilla raiteilla, joista toiset ovat suunnittelussa ja huollossa ja toisilla voi vielä toistaiseksi ajaa vanhan mallin mukaisesti :-)

P.S. Toivotaan, että nämä aktiivimalliin ja sopeutumiseläkkeisiin liittyvät kansalaisaloitteet pääsevät oikeaan käsittelyyn ja ettei niitä "muiluteta" hengiltä samalla tavalla kuin Lex Malmi -aloitetta...

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Jep, kahdet raiteet on ok. Tokihan ymmärsin, että ei mikään tällainen muutos kovin nopeasti etene.

Ainoa mikä näyttää etenevän kiireellisesti on TE-toimistoja koskeva kasvupalvelulaki, joissa heidän lisäksi työvoimaviranomaisen palveluja (esim. haastatteluja) voisivat tarjota myös muut tahot tai firmat. Siellä näyttäisi olevan hallitukselle mieleisiä koulutus- ja konsulttifirmoja jo jonossa odottamassa lihavia sopimuksia.

Ks. edellinen puheenvuoroni:

http://kirsiomp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252624-ka...

Käyttäjän pminkkin kuva
Petri Minkkinen

Hei taas Kirsi,

Hups, aluehallintopuheenvuoroni ei ollutkaan ensimmäinen Uusi Suomi blogikirjoitukseni. Täytyy korjata tämänkin asia, vähän pedantti kun olen...

Käyttäjän pminkkin kuva
Petri Minkkinen

Hei taas Kirsi,

Mukava kuulla, että kahdet raiteet olisivat ok.

Niinpä, hitaita ovat Herrojen ja Rouvien kiireet, paitsi silloin kun ne sopivat heidän pirtaan...

Kasvupalvelulaki näyttäisi noudattavan melko lailla samaa kaavaa kuin moni muukin nykyisen hallituksen hanke, eli tarjolla on rahakkaita diilejä kotimaisille ja ulkomaisille (suur-)yrityksille...

Se näyttäisi puheenvuorosi mukaan liittyvän myös maakunta- eli aluehallintouudistukseen. Minä itse asiassa kannatan maakuntauudistusta - vaikka helsinkiläinen olenkin - ja minun lähtökohtani oli ja on se, että niin saataisiin aikaan devoluutiota eli keskusvallan purkamista. Toisin sanoen, uudistuksen pitäisi siirtää valtaa valtiolta maakunnille. Käykö näin nyt toteutumassa olevassa maakuntauudistuksessa, on hivenen epäselvää... Olen ollut myös sitä mieltä, että kaksoisuudistus pitäisi tehdä aluehallintouudistuslähtöisesti, eli niin, että toteutetaan ensin maakuntauudistus ja istutetaan sitten hyvin suunniteltu, yleistä hyväksyntää nauttiva ja toteuttamiskelpoinen sote-uudistus siihen.

Kirjoitin itse asiassa siitä aiheesta ensimmäisen uuden Suomen blogipuheenvuoroni: http://pminkkin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203419-su...

Toimituksen poiminnat