Petri Minkkinen Tutkijan näkökulmia ja ehdotuksia

EU:N TURKKI-KOKOUKSESSA TAVOITELLAAN ”KOKONAISVALTAISTA” MAAHANMUUTTOSTRATEGIAA

Euroopan unionin jäsenmaiden valtion- tai hallitusten päämiehet (eli pääministerit) kokoontuvat maanantaina 7. maaliskuuta 2016 Brysseliin ”epämuodolliseen” kokoukseen. Vaikka kokous nähdään ensisijaisesti EU:n ja Turkin pääministeri Ahmet Davutoǧlun tapaamisena, sen agenda korostaa Schengen-järjestyksen palauttamista ja eurooppalaisen konsensuksen synnyttämistä.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskin kutsukirjeessä, jota ei etsinnöitäni huolimatta näyttänyt olevan saatavilla suomeksi, todetaan muun muassa seuraavaa:

“To prepare for our meeting on Monday with Prime Minister Davutoglu on EU-Turkey cooperation and our internal meeting afterwards, this week I travelled to Vienna, Ljubljana, Zagreb, Skopje, Athens, Ankara, Istanbul and Belgrade in order to continue to build a European consensus on migration. Let me share with you some results and thoughts from my trip, which could serve as a basis for our work.

First, we need to get back to Schengen. The countries of the Western Balkans route, also those outside the EU, are all ready and determined to return to the full application of our common rules and decisions, including the Schengen Borders Code. This will mean an end to the so-called wave-through policy of migrants. It will not solve the crisis but it is a necessary pre-condition for a European consensus. On Monday, we should all confirm this approach. With that we will close the Western Balkans route, which was the main entry point for migrants with 880.000 entering in 2015 alone and 128.000 in the first two months of this year.”

Lopuksi Tusk toteaa:

“Let me conclude on a prudent positive note. For the first time since the beginning of the migration crisis, I can see a European consensus emerging. It is a consensus around a comprehensive strategy that, if loyally implemented, can help stem the flows and tackle the crisis.”

(Kutsukirje kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta http://www.consilium.europa.eu/en/press/press-releases/2016/03/04-tusk-invitation-letter-informal-euco-turkey/)

Tavoitteena on siis kokonaisvaltainen maahanmuuttostrategia, jolle haetaan Euroopan laajuista konsensusta. Vaikka tilanne elää koko ajan, on syytä seurata toinen toisensa jälkeen pidettäviä EU:n huippu- ja muita kokouksia, ettei Saksan ja Ranskan esittämää ja Ruotsin ainakin aikaisemmin kannattamaa pysyvää ja pakottavaa maahanottopolitiikkaa – jolla olisi hyvin vaarallisia pidemmän tähtäimen seurannaisvaikutuksia – toteuteta muiden asioiden varjolla tai katveessa.

Euroopan unioni on viime aikoina ryhtynyt vyöryttämään monilla rintamilla kestohankettaan eli liittovaltion edistämistä ja samalla ottanut merkittäviä askeleita kohti pakottavaa komentoyhteisöä. Yksi esimerkki tästä oli EU:n ja koko Troikan omaksuma Kreikka-politiikka, jolla kreikkalaisten vaaleissa hyväksymä linjaus jyrättiin Euroopan unionin toimesta, joka on edistänyt etenkin saksalaisten ja ranskalaisten pankkien etua. Euroopan unioni on myös ottanut itselleen oikeuden puuttua jäsenmaiden budjetteihin ja ylipäätään liittovaltiota kaipaavat päätösvallan keskittäjät ovat pyrkineet edistämään agendaansa Euroopassa vallinneen hämmennyksen ja sekasorron varjolla.

Euroopan unioni on viimeaikoina pyrkinyt ottamaan määräysvallan myös kansallisen suvereniteetin ehdottomasti syvimpään ytimeen kuuluvassa asiassa eli siitä, kuka saa päättää keitä jäsenvaltion alueella saa elää ja asua. Nimenomaan tämän kysymyksen suhteen läheisyysperiaatetta tulisi noudattaa maksimaalisesti eli jäsenvaltioilla pitää olla yksinoikeus päättää keitä sen valtionrajojen sisällä saa elää ja asua.

Onkin yhä tärkeämpää, että kansalaiset huomioivat aikaisempaa tarkemmin sen, mitä EU:n piirissä tavoitellaan ja millä keinoin. Eli eräänlaisen kansalaisten toteuttaman EU-politiikan valvonnan vahvistaminen on tarpeen. Tämä on tärkeää, koska eurokriisin myötä on otettu suuri harppaus kohti liittovaltiota ja komentoyhteisöä, jonka ei enää tarvitsisi kunnioittaa jäsenmaittensa ja niiden kansalaisten tahtoa ja oikeuksia.

Suomen hallituksen piirissä – niin kuin Suomessa yleisemminkin – on onneksi alettu ymmärtää maahanmuuttotilanteen vakavuus. Yhä enemmän tiedostetaan myös se, että kyse ei ole vain lyhytaikaisesta maahanpyrkypiikistä, vaan pitkävaikutteisesta muutoksesta maailman siirtolaisvirtojen suuntautumisessa.

Tulee muistaa, että Euroopan unioni suunnittelee näistä kiintiöistä PYSYVIÄ ja PAKOLLISIA. Käytännössä niillä luotaisiin pysyvä automaatti ja putki, jota pitkin Suomi pakotettaisiin ottamaan vastaan jatkuvasti ja mahdollisesti alati kasvavia määriä kotiseutunsa jättäviä ihmisiä myös Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, jonka väestönkasvun ennakoidaan olevan suurempaa kuin missään muualla maailmassa, vuoden 2010 823 miljoonasta asukkaasta 1,9 miljardiin asukkaaseen vuonna 2050 (katso Pew Research Center, ”Sub-Saharan Africa”, April 2, 2015, http://www.pewforum.org/2015/04/02/sub-saharan-africa/).

Onko Euroopan unionin pitkäntähtäimen tavoitteena asuttaa Suomi uudelleen aivan erilaisilla väestöillä kuin täällä jo tuhansia vuosia asuneella suomalais-ugrilaisella alkuperäisväestöllä ja maan muilla perinteisillä väestöryhmillä? Jos näin on, en halua olla osa sellaista unionia, vaikka äänestinkin EU-kansanäänestyksessä jäsenyyden puolesta.

Suomen hallitus on lähtenyt siitä, että Suomi ei hyväksy pakollisuutta maahanpyrkijöiden vastaanoton suhteen. Suomen ja sen hallituksen tuleekin päättäväisesti torjua Euroopan unionin piirissä tavoiteltava pakkomaahanottopolitiikka ja pakkomaahanottokiintiöt, myös siinä tapauksessa, että asia yritettäisiin piilottaa erilaisiin ”vapaaehtoisiin” pakkoihin tai korotettuihin maahanottokiintiöihin.

Nyt on yksinkertaisesti välttämätöntä pysäyttää Euroopan unionin kehittyminen kohti pakottavaa komentoyhteisöä ja torjua yksi sen viimeaikaisimmista ilmenemismuodoista eli EU:n suunnittelema pakkomaahanottopolitiikka ja pakkomaahanottokiintiöt.

P.S. Vaikka tämä kirjoitus saattaa vaikuttaa saman asian toistamiselta, on hyvä muistaa, että EU:ssa, kuten monessa muussa kansainvälisessä ja myös kotimaisessa päätöksentekokontekstissa, noudatetaan usein vaiheittaisen hivutuksen taktiikkaa poliittisen päämäärän saavuttamiseksi.

Petri Minkkinen

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori, tutkija, tietokirjailija ja Tiede- ja taideyhdistys KAKTUS ry:n puheenjohtaja

Katso myös:

 - http://pminkkin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208564-joulukuun-eu-huippukokous-%E2%80%93-ei-pakkomaahanottoa-takaovenkaan-kautta

- http://pminkkin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203167-suomen-tulee-torjua-eun-suunnittelema-pakkomaahanottopolitiikka

- http://pminkkin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202202-suomalais-ugrilaisten-kansojen-kansallinen-ja-kansainvalinen-suojeluohjelma

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Ollaan tultu aika kauas siitä kaupallisesta ja rajat poistavavasta Euroopan yhteisestä unionista, johon aikoinaan liityttiin. Saatavien etujen (mm ssa halvemmat hinnat, parempi kilpailu ja vähemmän byrokratiaa ) katoamisen myötä EU ssa mukana olosta seuraa meille entistä enemmän taloudellisia haittoja.

Maailma muuttuu. Joko nyt on aika aloittaa hallittu irtaantuminen EU sta ?

Käyttäjän pminkkin kuva
Petri Minkkinen

Näinhän se on. Kun Suomi liittyi, läntiseen kauppa- ja talousjärjestelmään kiinnittymisen ohella olennaisin syy oli turvallisuuspoliittinen. Haluttiin päästä turvaan "kaikkiin ytimiin". Jäsenyyden ei katsottu edellyttävän automaattisesti EMU:uun ja euroon liittymistä, näin meille kerrottiin, mutta sinne sitten mentiin sammutetuin lyhdyin kansalta kysymättä. Minulle EU oli ihan ok, mutta en kaivannut näin merkittävää vallankeskitystä ja olen aina pitänyt tärkeänä, että läheisyysperiaatetta noudatetaan ja valta olennaisissa asioissa säilyy jäsenvaltioilla itsellään. Lisäksi olen ollut sitä mieltä, että EU voisi keskittyä enemmän periaatteellisiin "isoihin" linjakysymyksiin ja välttää pyrkimystä kaiken standardointiin ja homogenisointiin; on täysin turhaa suututtaa eri jäsenmaiden kansalaisia kieltämällä näille maille tärkeitä perinteisiä tai muuten tärkeitä asioita.

Minä olen halukas jatkossakin kuulumaan Euroopan unioniin, mutta sellaiseen, joka ei väkipakolla pyri kaiken vallan keskittämiseen ja liittovaltioon: liittovaltiossa, vaikka kuinka demokraattisessa, vähäväkiset pienet valtiot ovat aina altavastaajia. Schengen-sopimusta en välttämättä kaipaa, rivikansalaiselle sen puute merkitsee lähinnä muutamaa minuuttia pidempää jonotusta lentokentällä. Eurosta irtautumista kannattaa harkita vakavasti, oma rahapolitiikka muiden Pohjoismaiden tapaan olisi meille taloudellisesti mitä ilmeisimmin järkevämpää. Euro-järjestelmän haitat alkavat olla suurempia kuin sen tuomat hyödyt.

Ja etenkään en halua kuulua sellaiseen unioniin, joka yrittää määrätä ketkä Suomessa saavat elää ja asua. Meitä on niin vähän, että jos tänne väkeä muualta ruvetaan siirtämään vähänkään isompia määriä - tai maailmanmitassa suhteellisen pieniäkin mutta meidän kannalta suurehkoja - systemaattisesti ja koko ajan, ja kun eri etnisten ryhmien syntyvyystasoissa on suuria eroja, melko pian tullaan tilanteeseen, että kantaväestö jää vähemmistöksi omassa maassaan.

Toimituksen poiminnat